Kolmas jakso

Kolmannella jaksolla perehdyttiin attoaineisiin. Luokka meni puoliksi muiden hyväksilukujen takia, mutta se ei millään tavalla tuntunut vaikuttavan luokan yhteishenkeen niinä tunteina, kun olimme kaikki taas samalla tunnilla. Englanti, matikka ja äidinkieli osuivat omalle kohdalle koska itselläni hyväksilukuja ei ollut niistä, kuten ei muissakaan attoaineissa. Englannin tunnit olivat mielestäni mielenkiintoisimpia koko jakson aikana erikoisen mutta mukavan opettajan ansiosta, jolla oli oma tyylinsä opettaa ja väliajoin tunneilla käytiin myös jotain muutakin lävitse kuin itse tunnin asiaa. Ohjaamaankin näillä tunneilla pääsimme kun pääsimme ohjaamaan ryhmissä omat englannin tunnit, eikä nekään tuntuneet niin pahalle vaikka oma englannin taitoni olivatkin ruosteessa. Loppua kohti se kuitenkin parani ja rohkeutta sanoa asiat englanniksi oli ainakin yksi onnistumisista tällä kurssilla.

Attoaineiden kanssa pääsimme myös vihdoin perehtymään omiin menetelmiin, joka itselläni on elämystoiminta sekä liikunta ja sen ohjaus. Tunnit olivat hauskoja kun pääsi itse suunnittelemaan erilaisia ohjelmia luokkalaisille, ja muiden ohjauksiin osallistuminen oli vielä hauskempaa kun pääsi tekemään ja liikkumaan parhaimman ryhmän kanssa. Parhain kokemus näistä on viimeisten tuntien suunnistus jossa ryhmät pääsivät suunnittelemaan oman reittinsä Partaharjun ympäristöön eikä viimeisen rastin vaahtokarkkipussipalkinto ollut lainkaan hassumpi idea etenkään siinä vaiheessa kun kaikki kurssiin osallistuvat istuivat nuotion äärellä paistamassa vaahtokarkkejaan.

Matematiikkaa en siltikkään vielä osaa, mutta kaipa se tästä.

Toinen jakso, työharjoittelu

TYÖSSÄOPPIMIS RAPORTTI, Kati Pesonen N13

Olin työharjoittelussa Heinäveden seurakunnassa, Anne-Maria Issakaisen (Heinäveden diakonin) alaisena, jolloin pääsin tutustumaan erinäkökulmasta seurakunnan työhön kuin ennen.  Olen ennenkin toiminut Heinäveden seurakunnassa isosena, mutta nyt pääsin tutustumaan niin diakonityöhön, nuorisotyöhön ja kerhon ohjaukseen, erilaisten tapahtumien järjestämiseen ja niiden suunnitteluun.

Itselleni en niinkään asettanut suuria tavoitteita harjoittelu-jakson ajaksi, vaan rauhassa annoin itseni tutustua tämän kaltaiseen työhön ja sen monipuoliseen toimintaan. Kuitenkin tavoitteitani oli ohjaamisessa kehittyminen, virheistä oppiminen ja eri ikäluokkien kanssa toimiminen. Etenkin vanhemman väen kanssa toiminnollisten hetkien suunnittelu ja toteuttaminen oli itselleni uutta, kun ainoastaan nuorisotyö on ollut se josta entiset kokemukset olivat tulleet. Kuitenkin, noiden tavoitteiden saavuttaminen onnistui ja olen siitä iloinen, ja toivottavasti niiden tuoma "opetus" on edes jotenkin jäänyt mieleen.

Uutta kohtasin seurakunnan työssä, kuten jo kerroin, diakonia- ja kerhotyössä, ja eläkeläisten käymässä toiminnollisissa hetkissä joita he olivat toivoneet seurakunnan työntekijältä heidän omiin ohjelmiin ja tapaamisiin. Myös nuorisotyö kuten nuorisoklubin pitäminen ja partion seikkailuillassa oleminen oli erilainen kokemus. Diakonityö tuntui haasteelliselta, enkä kovin kauaa ehtinyt seuraamaan sen toimitapoja vaikkakin sen pääidea tuli selväksi. Heinäveden seurakunta on vasta saanut diakonityöhön lisäksi EU-ruokatuen, jossa sitä tarvitseville jaetaan elintarvikkeita joilla he pärjäävät edes hetken aikaa. Siinä olin enemmänkin mukana, ja työnantajani hoiti ne keskimmäiset luottamustapaamiset asiakkaiden kanssa.

Työssäoppimisjakson aikana onnistumisia koin suurimmaksi osaksi kerhotyössä, jossa sain käyttää omaa mielikuvitusta askartelun ja muiden kädentaitojen osalla. Pääsin ohjaamaan lapsia aina viisivuotiaista neljännellä luokalla oleviin askartelun parissa, kun työtoverini suunnitteli muun ohjelman noin puolestatoista tunnista kahteen ja puoleen tuntiin kestävissä aamu- tai iltapäiväkerhoissa. Askarteluideat oli mukava toteuttaa ja mikään ideoistani ei tuntunut olevan liian tylsiä lasten mielestä - usein miten he innokkaasti heti ensimmäisenä tulivat kysymään mitä tänään tehtäisiin. Myös työntekijät joiden kanssa olin vuorossa, pitivät ideoistani ja tavastani askarrella lasten kanssa, kun olin koko ajan mukana ja autoin tarvittaessa lapsia.

                             Vaikeuksia koin eniten alkuviikoilla kun asiat eivät vielä rullanneet niin hyvin ja opeteltavat "talon tavat" oli vielä hakusessa. Eri tilanteisiin suhtautuminen ja niiden läpikäyminen oli tärkeää seurakunnassa, joten etenkin niissä piti itseni miettiä asioita, eikä kertoa heti suin päin oma mielipide muiden kuultavaksi.  Etenkin tilanteista yksi on jäänyt itseni mieleen, jossa yhdelle seurakunnantyöntekijälle tapahtui kerhotyössä ammattivirhe, jonka aikana jouduin hieman painostuksen alaiseksi, aivan kuin itseni piti valita puoli, jolla olla ja jota tukea.

Työpaikan ilmapiiri oli mielestäni loistava, se vaikutti jokaiseen positiivisella tavalla. Kaikesta pystyi puhumaan järkevästi niin vakavimmistakin, kuin ei niin vakavista aiheista, joka taas toi itselleni rennon tunteen ja työtunnit tuntuivat liitelevän täyteen aikaan, eikä haitannut lainkaan jos jäi ylimääräisiksi tunneiksi vielä esimerkiksi suunnittelemaan seuraavaa päivää tai vaikka vain kahvittelemaan muiden työntekijöiden kanssa. Palautekin työharjoittelustani ja siihen kuuluneista tehtävistä oli positiivisesti itseäni yllättävä, mutta myös se kriittinen puoli jäi mieleen hyvällä tavalla, josta pystyn jatkossa ottamaan oppia ja opettelemaan tekemään asiat kenties uudella, paremmalla tavalla. Yksi positiivisista palautteista oli esimerkiksi se, että osaan käyttäytyä eläkeikään päässeiden ihmisten seurassa, kritiikkiä taas sain pienestä perfektionistisuudesta ja kuinka teen jotkut työt (esimerkiksi askartelussa) hitaasti.

Vahvuuksina tunsin itselläni olevan työssäoppimisjaksolla mielikuvitukseni ja kädentaitoni, joita hyödynsin hyvin pitkälti suurimmaksi osaksi koko harjoittelu ajan aikana. Myös se että tulen muiden ihmisten kanssa toimeen ja pystyn keskustelemaan asiasta kuin asiasta tuli hyvin esille esimerkiksi eläkeikäisten ihmisten parissa, jolloin puhumistaidot ja ystävällinen kanssakäyminen oli tärkeää seurakunnan työntekijänä edustamisessa. Kehitystarpeita itsessäni huomasin mm. esiintymisen ja erilaisten ohjaamistilanteiden lomassa, jossa jännitys vei rohkeutta ja ohjaaminen tuntui ainakin itseni osalta sekavalta. Ihmisille puhuminen esitelmästä (kuten aamunavauspuhe) oli ylitsepääsemättömän vaikeaa, jolloin sekin kerta jäi kerraksi, vaikka olisi pitänyt yrittää jonain toisena kertana uudelleen ja parantaa suoritusta - mutta se jollain tavalla jäi jännityksen varjoon ja uudelleen yrittäminen ei käynyt työssäoppimisjakson aikana mielessä.

Loppujen lopuksi harjoittelu oli rikastava kokemus sosiaalisessa kanssakäymisen yhteydessä, sekä uusien kokemuksien myötä. Tutun työympäristön ansiosta harjoittelu meni odotettua nopeammin, mutta silti joissain tilanteissa jokin yllätti ja tuli opittua uusia asioita.

                                                                                         

Tässä on ensimmäisen harjoittelujakson työssäoppimisraportti, jonka tunnelmia on pääpiirteittäin selitetty tuossa.

Ensimmäinen jakso

Ensimmäinen jakso - se jännittävin jakso - alkoi nopeasti tiedon saatuaan että pääsi Partaharjuun opiskelemaan. Takana oli loistava kesä leireineen ja kavereineen että uusine tuttavineen, kuten myös vihdoin oman asunnon vuokraamisenkin ansiosta. Nopeasti sitä tutustui uusiin luokkatovereihin ja heti alkoi opiskelukin maittamaan kun kaikki tuntuivat tulevan toimeen keskenään vaikka edelleen tutustumisen ilmapiiriä oli ilmassa.

Jaksosta jäi parhaiten mieleen Sampsan pitämät hauskat ja tietystikin opettavaiset elämystoiminnan tunnit, kuten myös Pekan pitämät ryhmän toiminta- ja ryhmän ohjaus-kurssin tunnit joiden aikana käytiin enemmän myös meidänkin luokan, uuden ryhmän välisiä tavoitteita lävitse sekä haasteita ja onnistumisia. Myös vapaa-aikana tapahtuneet parit illan vietot ovat edelleen muistin hämärässä tallessa, kuten ne lämpimät kesäillat jolloinka porukka vain istui nuotiolla ja vietti aikaa keskenään.

Minä opiskelijana, itsenäni ja harjoittelijana

On vaikea alkaa luetella minkälainen on persoonallisuudeltaan yht'äkkiä, alkaa arvioimaan itseään niin että pystyy selittämään niin huonot kuin hyvät omat puolensa. Joillekin se on helppoa kuin kahvin keittäminen, monimutkaisesti selitettyjen asioiden tajuaminen tai jokin muu arkipäiväinen asia, joka ei ole haasteellista vaan päähän pinttynyt, itselleen helposti hoidettava asia. Itselleni asia ei ole niin helppo kuten esimerkkinä käyty kahvin keittäminen, mutta yrittämätöntä ei lasketa.

Luonteeni on vuosien mittaa muuttunut kuin tuulimylly puolelta toiselle. Paljon nähneenä on joutunut muuttamaan omia käsityksiään asioista joihin ennen uskoi ja luotti, mutta se kaikki on vain opettavaista (tai niin sitä ainakin toivoisi) ja mieltä avartavaa. Erilaisiin tilanteisiin sopeutuminenkin vei aikansa ja vie edelleenkin, mutta koska luonteeni ei koskaan kovin luovuttajamainen ole ollut koskaan, en anna sen häiritä, vaan jatkan oppimista. Kokemus on tuonut myös vakavuutta ja itsenäisyyttä minuun itseeni ja kenties sen takia nautin enemmän yksilötöistä kuin ryhmätöistä, vaikka pystynkin eri ryhmien kanssa työskentelemään. Asuminen yksin tai erilaisessa tilanteessa kuin lapsuuden kodin lämmössä on pakottanut itseäni soveltumaan itsenäisempään elämään omien varojen - niin henkisten ja fyysisten varojen kuin taloudellisesti - mukaisesti, vaikka siinäkin tuntuu vielä paljon opeteltavaa olevan. Onneksi olen siis vielä nuori.

Jos itseäni edes hieman tunnen, voin myöntää itseni olevan kriitikkomainen. Niin itseäni kohtaan, mutta myös toisia ihmisiä kohtaan joiden tavat olla, työskennellä tai ajatusmaailma tuntuu mielestäni hullunkuriselle ja joita on vaikea käsittää omassa mielessä. Ja vaikka tunnunkin välillä olevan laiska ja saamaton etenkin tärkeissä asioissa, saatan huomata joissain tilanteissa (muu muassa ryhmätilanteissa) muissa sitä samaa laiskuutta ja tunnun itse kritisoivan näitä enemmän kuin itseäni. Toisaalta, jos asioilla on tarkka päivämäärä palautus, yritän ainakin ennen sitä saada asiat tehtyä.
Vaikka olenkin yleisesti ottaen laiska tehtävissä, toiminnalliset asiat ovat täysin eri asia. Liikkumaan lähteminen tai tekeminen jotain oman kehonsa kanssa on täysin eri asia kuin kynällä paperiin tökkiminen jota kirjoittamiseksi myös kutsutaan. Se on innostavaa ja hauskaa, etenkin jos liikkuu muiden kanssa ja pääsee samalla luomaan jotain oman mielikuvituksensa varassa.

Opiskelijana ja itseään harjoittavana henkilönä tuollaisena itseäni kuvaisin. Kaikkea ei voi mitenkään saada kirjoitettua koska jokaisen ihmisen persoonallisuus on uniikki, enkä uskottavasti koskaan voi itsestäni huomata tarkalleen niitä samoja asioita joita tuttavapiirini minussa huomaa. Lyhyesti itsestäni vielä sen voin sanoa adjektiivien kera, että olen mielestäni usein hymyilevä, iloinen, sarkastinen, useasti lapsenmielinen mutta myös vakavasti otettava persoona, sekä tuon selkeästi tunteeni esille. Suorasanainenkin tunnun joidenkin mielestä olevan, mutta voin sanoa ainakin sen,

että minuakin pahempia on nähty.