Kolmannella jaksolla perehdyttiin attoaineisiin. Luokka meni puoliksi muiden hyväksilukujen takia, mutta se ei millään tavalla tuntunut vaikuttavan luokan yhteishenkeen niinä tunteina, kun olimme kaikki taas samalla tunnilla. Englanti, matikka ja äidinkieli osuivat omalle kohdalle koska itselläni hyväksilukuja ei ollut niistä, kuten ei muissakaan attoaineissa. Englannin tunnit olivat mielestäni mielenkiintoisimpia koko jakson aikana erikoisen mutta mukavan opettajan ansiosta, jolla oli oma tyylinsä opettaa ja väliajoin tunneilla käytiin myös jotain muutakin lävitse kuin itse tunnin asiaa. Ohjaamaankin näillä tunneilla pääsimme kun pääsimme ohjaamaan ryhmissä omat englannin tunnit, eikä nekään tuntuneet niin pahalle vaikka oma englannin taitoni olivatkin ruosteessa. Loppua kohti se kuitenkin parani ja rohkeutta sanoa asiat englanniksi oli ainakin yksi onnistumisista tällä kurssilla.
Attoaineiden kanssa pääsimme myös vihdoin perehtymään omiin menetelmiin, joka itselläni on elämystoiminta sekä liikunta ja sen ohjaus. Tunnit olivat hauskoja kun pääsi itse suunnittelemaan erilaisia ohjelmia luokkalaisille, ja muiden ohjauksiin osallistuminen oli vielä hauskempaa kun pääsi tekemään ja liikkumaan parhaimman ryhmän kanssa. Parhain kokemus näistä on viimeisten tuntien suunnistus jossa ryhmät pääsivät suunnittelemaan oman reittinsä Partaharjun ympäristöön eikä viimeisen rastin vaahtokarkkipussipalkinto ollut lainkaan hassumpi idea etenkään siinä vaiheessa kun kaikki kurssiin osallistuvat istuivat nuotion äärellä paistamassa vaahtokarkkejaan.
Matematiikkaa en siltikkään vielä osaa, mutta kaipa se tästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti